Kevyet leivonnaiset

OMENARULLA
OMENAKEIKAUSKAKKU
MEHEVÄ OMENAPIIRAKKA
MARJAINEN JUUSTOTORTTU

 

 

OMENARULLA (ohje Painonvartijat)

10 annosta

täyte:
3 isoa tai 6 pientä hapanta omenaa
0,5 dl vettä
1 rkl sokeria
1 tl kanelia

kuori:
5 levyä filotaikinaa

levyjen sivelyyn:
2 rkl rasia margariinia (rasvaa enintään 40%)
2 rkl vettä
1 tl kanelia

1. Avaa filotaikinapaketti varovasti, jotta saat pakattua loput levyt siihen takaisin. Sulata käärö pakkauksen ohjeen mukaan. Älä avaa rullaa väkisin, etteivät taikinalevyt murru.
2. Valmista sillä aikaa täyte. Kuori omenat ja lohko neljään osaan. Poista siemenkodat omenapaloista ja lohko palat vielä 3 tai 4 osaan.
3. Mittaa täytteen vesi ja sokeri kattilaan, johon omenalohkot mahtuvat. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää kaneli. Kaada sekaan omenalohkot ja kääntele varovasti pari minuuttia, kunnes omenalohkot muuttuvat läpikuultaviksi ja hieman pehmenevät. Jäähdytä.
4. Kiehauta taikinalevyjen sivelyyn tarkoitettu vesi ja margariini. Lisää kaneli. Nosta pois liedeltä.
5. Avaa filotaikinarulla varoen. Nosta yksi levy leivinpaperoidulle pellille. Sivele filotaikinalevy rasva-kaneliseoksella kevyesti ja nosta heti toinen levy sen päälle. Topista sively ja laita seuraava levy päälle. Toista. Sivele myös päällimmäisen levyn pinta. Toimi nopeasti.
6. Kääri nopeasti loput pakkauksen taikinalevyistä takaisin rullalle ja pistä pakkaukseensa. Filotaikina kuivuu helposti käyttökelvottomaksi. Et voi pakastaa niitä uudelleen, mutta levyt säilyvät jääkaapissa reilun viikon.
7. Kaada omenalohkot toiseen päähän taikinalevyjä. Nosta täytteetön pääty omenalohkojen yli ja laita filotaikinan reuna käärön alle. Kun sauma on alla, ei struudeli vuoda. Nipistä päädyt kiinni.
8. Paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.

 

OMENAKEIKAUSKAKKU (ohje: Painonvartijat)

(12 annosta)

vuoan pohjalle:
2 rkl rasiamargariinia
1 rkl (fariini)sokeria
1 tl kanelia
6 pienehköä tai 3 isoa omenaa

taikina:
2 kananmunaa
0,5 dl sokeria
1 dl rasvatonta maitoa
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kaurahiutaleita

1. Vuoraa pyöreä tasapohjainen (halk. 24 cm) vuoka leivinpaperilla.
2. Tiputtele rasiamargariini pieninä nokareina ympäri vuoan pohjaa. Ripottele (fariini)sokeri vuoan pohjalle kanelin kanssa.
3. Kuori omenat. Halkaise ja poista siemenkodat. Pienet omenat voi laittaa vuoan pohjalle halkaistuna, isot omenat kannattaa lohkoa ja asettaa vuoan pohjalle margariinin ja sokerin päälle.
4. Kypsennä omenia 200 asteessa noin 5 minuuttia.
5. Vatkaa kulhossa kananmunat ja sokeri kevyesti. Lisää maito.
6. Sekoita vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe keskenään ja kaada ne munaseokseen. Sekoita sen verran, että saat aineet sekaisin.
7. Kaada taikina uunissa olleiden omenien päälle ja jatka kypsennystä uunin alaosassa noin 30 minuuttia, kunnes kakun pinta on kauniin ruskea, eikä tikulla koitettaessa siihen jää taikinaa.
Kumoa kakku tarjoiluastiaan, poista paperi ja tarjoa kuumana tai jäähtyneenä.

 

MEHEVÄ MARJAPIIRAKKA (ohje Painonvartijat ry)


Pohja:
4 dl rasvatonta maitoa
1 pss kuivahiivaa
2 tl hienoa sokeria
1,5 dl sokeria vastaava määrä uunin kestävää makeutusainetta
ripaus suolaa
3 kananmunaa; kaksi taikinaan ja 1 voitelemiseen
0,5 dl sulatettua tai juoksevaa margariinia
n. 750 g vehnäjauhoja

Täyte:
2-3 l marjoja
2 dl sokeria vastaava määrä makeutusainetta
1 kananmuna
2 rkl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria (esim. Canderel-jauhetta)

1. Lämmitä maito n. 40-asteiseksi. Sulata sokeri maidon joukkoon.
2. Sekoita kuivahiiva pariin kolmeen dl vehnäjauhoja ja vatkaa maidon joukkoon. Lisää makeutusaine, suola, kardemumma ja kananmunat. Sekoita hyvin.
3. Lisää jauhoja taikinaan pienissä erissä niin kauan, että taikina juuri ja juuri alkaa irrota astian reunoilta. Anna taikinan kohota noin puoli tuntia.
4. Kauli taikina leivinpaperin päällä suorakaiteen muotoon niin suureksi, että siitä muodostuu reunat, kun nostat sen uunipellille. Lisää päälle marjat, ripottele pinnalle makeutusainetta ja paista 200&Mac176;C:ssa 20-30 minuuttia.
5. Vaahdota kananmuna ja lisää joukkoon vehnäjauho sekä vaniljasokeri. Kaada marjojen päälle.

 

MARJAINEN JUUSTOTORTTU (ohje: Painonvartijat ry)

(12 annosta)

Pohja:
12 kpl digestive-keksejä
30 g kevytmargariinia
3-4 dl marjoja
Täyte:
3 dl + 1 dl rasvatonta maitoa
3 rkl ohrakasta tai maissijauhoa
1 kananmuna
3 rkl vanilliinisokeria
3 rkl sitruunamehua
7 liivatetta
150 g maitorahkaa
100 g maustamatonta kevytsulatejuustoa (rasvaa enintään 10 %)
1-1_ dl sokeria vastaava määrä makeutusainetta
2 tl vaniljasokeria (esim. Canderel-jauhetta)

Hyydyke:
3-5 dl viinimarjoja, karviaisia tai vadelmia
2 dl vettä
3 dl sokeroimatonta ns. light-mehutiivistettä (esim. Fun Light tai marjoista, vedestä ja makeutustusaineesta tehtyä mehua)
8 liivatetta

1. Vuoraa irtopohjainen kakkuvuoka talouskelmulla. Murskaa keksit ja nypi rasva joukkoon. Painele seos tiukasti irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle.
2. Soseuta marjat. Levitä marjasose keksipohjan päälle. Laita pohja viileään odottamaan täytettä.
3. Sekoita jauhot ja kananmunan keltuainen maitoon (3 dl) ja kypsennä liedellä koko ajan hämmentäen n. 2 min.
4. Pehmennä liivatteet kylmässä vedessä ja liuota kuumaan täyteseokseen. Anna jäähtyä. Notkista sulatejuusto ja sekoita joukkoon rahka. Lisää täyteseoksen joukkoon. Vaahdota kananmunan valkuainen, lisää edellisten joukkoon ja mausta sitruunanmehulla, makeutteella ja vaniljasokerilla. Varmista, että makeutta on riittävästi. Kaada seos torttuvuokaan pohjan päälle ja laita takaisin jääkaappiin jähmettymään.
5. Kuumenna hyydykettä varten vesi-lightmehuseos. Liuota siihen kylmässä vedessä pehmittämäsi liivatteet. Anna jäähtyä ja hieman hyytyä.
6. Jaa marjat tasaisesti vaniljatäytteen päälle. Ripottele pinnalle makeutusjauhetta ja lusikoi päälle hyydyke. Anna hyytyä viileässä useita tunteja, mieluiten seuraavaan päivään.