Juomat

HÖYRYMEHU (perusohje)
RAPARPERI-MANSIKKAMEHU
MUSTAHERUKKAMEHU
KEITETYT MEHUT
MUSTIKKA-MANSIKKAMEHU
KARVIAISMEHU
HERUKANLEHTIJUOMA
SYYSKESÄN VADELMABOOLI
MANSIKKAINEN VÄLIPALAJUOMA
MANSIKKABOOLI
RAPARPERISIMA
RAPARPERIJUOMA
MANSIKKA-MELONIJUOMA
VADELMANEKTARI
HERUKKA-VADELMANEKTARI

 

HÖYRYMEHU (perusohje)

1. Huuhdo marjat tarvittaessa vedellä siivilässä. Marjat voi käyttää perkeineen.
2. Kaada marjat ja sokeri kerroksittain marjakehikkoon niin, että alimmainen ja päällimmäinen kerros on marjoja ja hedelmiä. Marjakiloa kohti käytetään sokeria 300-500 g. Sulje kansi tiiviisti.
3. Anna höyrymehustimen veden kiehua voimakkaasti 30-80 minuuttia, kunnes marjat ovat vaalentuneet.
4. Ota ensimmäinen mehuerä n. 20 minuutin kiehumisen jälkeen kannuun ja kaada se marjojen päälle.
5. Valuta mehu kattilaan. Mehua ei pulloteta suoraan höyrymehustimesta, koska mehun voimakkuus ja sokeripitoisuus vaihtelevat ensimmäisen ja viimeisen valutuskerran välillä.
6. Kiehauta koko mehuerä nopeasti tai kuumenna mehun lämpötila +80 asteeseen.
7. Pullota mehu hyvin pestyihin ja kuumennettuihin pulloihin. Täytä pullot aivan täyteen ja sulje korkit välittömästi. Kun mehu jäähtyy, sen tilavuus pienenee ja pulloon syntyy tyhjiö.

RAPARPERI-MANSIKKAMEHU

2 kg raparperia (3 l raparperipaloja)
21/2 kg mansikkaa (5 l)
11/2 kg sokeria (15 dl)

Täytä marjakehikko niin, että kovat raparperipalat ovat alimmaisina ja pehmeät mansikat päällimmäisinä. Valmista mehu perusohjeen mukaan.

MUSTAHERUKKAMEHU

4 kg mustaherukkaa (n. 8 l)
11/4 kg sokeria (15 dl)

Valmista perusohjeen mukaan.

KEITETYT MEHUT

Perusohje:
1 kg marjoja tai hedelmiä
4-5 dl vettä
300-500 g (3_-6 dl) sokeria/mehulitra

1. Puhdista ja huuhdo marjat tarvittaessa. Paloittele hedelmät.
2. Kiehauta vesi. Vettä käytetään 4-5 dl marja- tai hedelmäkiloa kohti. Lisää marjat tai hedelmät ja anna kiehua kannen alla 10-15 minuuttia, kunnes marjat ovat vaalenneet. Pusertamalla marjoja kattilan reunoja vasten keittoaikaa voi lyhentää.
3. Siivilöi mehu. Metallisiivilä päästää läpi marjasakkaa. Kirkkaan mehun saa käyttämällä siivilävaatetta (sideharsokangasta). Marjoja ei saa painella siivilöinnin aikana.
4. Mittaa mehu kattilaan. Lisää sokeri. Sokeria käytetään 300-500 g mehulitraa kohti. Kiehauta ja kuori vaahto pinnalta.
5. Pullota mehu hyvin pestyihin, kuumennettuihin pulloihin ja sulje korkit.

Keitä siivilävaatteeseen jääneestä marjamassasta jälkimehua. Kaada marjamassa kattilaan ja lisää vettä niin paljon, että marjat peittyvät. Keitä 10 minuuttia. Jatka valmistusta keitetyn mehun perusohjeen mukaan kohdasta 3.

MUSTIKKA-MANSIKKAMEHU

1 kg mustikoita (1,5 l)
1 kg mansikoita (2 l)
8 dl vettä
600 g sokeria (7 dl)

Valmista mehu perusohjeen mukaan.

KARVIAISMEHU

2 l kypsiä karviaisia
1 sitruuna tai _ l punaisia viinimarjoja
1 l vettä

Jokaista valmista mehulitraa kohden:
5 dl hienoa sokeria
säilöntäainetta

1. Huuhtele karviaiset ja mahdolliset viinimarjat hyvin, niitä ei tarvitse perata eikä riipiä. Pane marjat hillokattilaan ja kaada vesi päälle. Kiehauta, pienennä sitten lämpöä ja anna marjojen kiehua noin 20 minuuttia. Painele marjat rikki kattilanreunaa vasten keittämisen aikana.
2. Kaada marjamassa puhtaalle siivilävaatteelle ja anna sen valua itsekseen aivan kuivaksi.
3. Mittaa mehu ja kaada se takaisin puhtaaseen kattilaan. Kiehauta ja lisää sokeri. Keitä mehua noin 15 minuuttia ja kuori vaahto tarkkaan. Sekoita niin, että sokeri sulaa kokonaan.
4. Ota kattila lämmöltä. Jos käytät sitruunaa, purista se mehun joukkoon. Sekoita joukkoon myös säilöntäaine.
5. Pullota mehu puhtaisiin pulloihin ääriään myöten ja sulje hyvin. Säilytä pimeässä ja viileässä. Vaihtoehtoisesti mehun voi myös pakastaa, jolloin säilöntäainetta ei tarvita. Lisäksi sokerin määrää voi pienentää.

HERUKANLEHTIJUOMA

5 dl mustaherukan lehtiä
5 l kiehuvaa vettä
50 g sitruunahappoa
1 kg sokeria (12 dl)

1. Kaada kiehuva vesi huuhdottujen lehtien päälle ja anna jäähtyä. Lisää sitruunahappo ja jätä juoma huoneenlämpöön.
2. Siivilöi seuraavana päivänä lehdet, lisää sokeria ja kiehuta. Pullota kuumana. Säilytä kylmässä.

SYYSKESÄN VADELMABOOLI

Booli voidaan tehdä myös alkoholittomaan viiniin, jolloin se käy kaikkien vieraiden nautittavaksi. Marjat voidaan lisätä booliin jäisinä, jolloin jääpaloja ei tarvita. Annoksesta tulee noin 2 litraa valmista boolia.

1 pullo (75 cl) valkoviiniä
2 pulloa (a 33 cl) makeaa omenasiideriä
150 g vadelmia, (punaherukoita, mansikoita)
puolikas kurkku
1 pullo (33 cl) maustamatonta kivennäisvettä
jääpaloja

1. Viini ja siideri sekoitetaan keskenään.
2. Kurkku halkaistaan ja siivutetaan ohuiksi siivuiksi.
3. Marjat ja kurkkusiivut lisätään juoman joukkoon ja seoksen annetaan viilentyä jääkaapissa noin 20 minuutin ajan.
4. Juuri ennen tarjoilua lisätään jääkuutiot ja kivennäisvesi juoman joukkoon.
Käytettäessä pakastemarjoja, juoma valmistetaan vasta juuri ennen tarjoilua, jolloin marjat viilentävät juoman.

MANSIKKAINEN VÄLIPALAJUOMA

(3 annosta)

1 l mansikoita
4 dl rasvatonta maitoa
2 rkl sokeria

1. Puhdista marjat.
2. Yhdistä kaikki aineet ja soseuta sauvasekoittimella tai monitoimikoneella vaahtoavaksi juomaksi. Kaada lasiin ja nauti.

MANSIKKABOOLI(alkoholiton 2,5 l)


500 g mansikoita
5 dl vettä
3 dl sokeria
1 ruukku minttua
1 pullo (1,5 l) sitruunakivennäisvettä
jäitä

1. Laita marjat, vesi, sokeri ja minttu kattilaan. Keitä noin 5 minuutin ajan, siivilöi ja jäähdytä.
2. Lisää juuri ennen tarjoilua booliin kivennäisvesi ja jäät.

RAPARPERISIMA

4 litraa vettä
1 1/4 litraa raparperinpaloja
1/2 kg fariinisokeria
1/2 dl sitruunamehua
1/4 tl tuore- tai kuivahiivaa

1. Kuumenna puolet vedestä ja lisää raparperit. Keitä hiljaisella lämmöllä 20 minuuttia.
2. Siivilöi raparperimehu tarpeeksi tilavaan astiaan sokerin päälle. Sekoita kunnes sokeri on liuennut.
3. Lisää loput vedestä ja puristettu sitruunamehu. Lisää vesitilkkaan liuotettu hiiva kädenlämpöiseen veteen. Jätä huoneenlämpöön vuorokaudeksi.
4. Pullota ja vie viileään. Sima on valmista juotavaksi viikon kuluttua

RAPARPERIJUOMA

2 kg raparperia
2 sitruunaa
vettä
250 g hedelmäsokeria tai 1/2 kg kidesokeria mehulitraa kohden

1. Lado raparperipalat ja sitruunaviipaleet kerroksittain kannelliseen tölkkiin.
2. Kaada kylmää vettä niin paljon, että ainekset peittyvät. Sulje tölkki ja pane kylmään 3-4 vuorokaudeksi.
3. Sokeroi siivilöity mehu. Laimenna pöytäjuomaksi vedellä.

 

MANSIKKA-MELONIJUOMA


1 l mansikoita
lohko (150 g syötävää osaa) vesimelonia
0,5 dl sokeria
1 rkl sitruunamehua
1 pullo (5 dl) kivennäisvettä

Soseuta mansikat ja vesimeloni sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.
Mausta seos sokerilla ja sitruunamehulla.
Lisää joukkoon kivennäisvesi juuri ennen tarjoamista.
Mansikka-melonijuoma sopii raikkaaksi tervetuliais-, aamu- tai välipalajuomaksi.
Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry

Takaisin alkuun

VADELMANEKTARI


2 l vadelmia
0,5 l vettä
1,5 dl sokeria
0,5 dl sitruunamehua

Perkaa vadelmat paksupohjaiseen kattilaan.
Lisää vesi ja sokeri. Kuumenna seos kiehumispisteeseen kattilaa välillä ravistaen.
Lisää sitruunamehu ja soseuta marjat liemineen sauvasekoittimella.
Jäähdytä nektari.
Jos tarjoat nektarin tervetulojuomana, ohjeesta riittää 10 hengelle.
Voit myös pakastaa sakean juoman. Älä täytä rasioita aivan piripintaan, vaan muista jättää hieman laajenemisvaraa.
Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry

Takaisin alkuun

HERUKKA-VADELMANEKTARI


2 l punaherukoita
1 l mustaherukoita
1 l vadelmia
8 – 10 dl vettä
3 dl sokeria TAI 2 dl hunajaa

Mittaa peratut marjat paksupohjaiseen, noin viiden litran kattilaan ja kaada päälle vesi.
Kuumenna kiehumispisteeseen, lisää sokeri tai hunaja ja siirrä kattila pois liedeltä. Soseuta seos tasaiseksi sauvasekoittimella.
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa makeutta tai vettä.
Nektari sopii hyvin pakastettavaksi. Muistathan jättää tölkkeihin laajenemisvaran.
Jos tarjoat nektarin tervetulojuomana tai aterian alkuun, 1 – 1,5 dl henkeä kohden riittää hyvin. Voit lisätä jokaiseen lasiin jääkuution.
Valmista nektaria tulee noin 4 litraa.
Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry

Takaisin alkuun